MinuuttiVeto Haastejuoksu Kauhajoella 18.7.2020

MinuuttiVeto Haastekampanjan ensimmäinen haaste toteutui Kauhajoella kun Kaarlo Maaninka ja Jukka Stolt juoksivat Junior Games -kisassa 400 m ratajuoksun tavoitellen uutta M65-sarjan ennätystä.

Kaarlon aika oli loppusuoran vastatuulesta huolimatta upea 1.10.29. Jukankin aika 1.51.02 oli automatkan kangistamilla jaloilla aivo- ja selkäydinvammaiselle miehelle hieno suoritus!

Tee oma MinuuttiVeto Haasteesi näillä sivuilla!

Jukka Stolt tapasi Miia Niemen juoksuradalla – Miia lähtee kannustamaan Jukkaa MinuuttiVeto Haastejuoksuun Kauhajoelle

Jukka Stolt ja Miia Niemi olivat molemmat juoksemassa Kaurialan urheilukentällä. Keskusteluissa kävi ilmi, että heillä oli yhteinen kokemus liikunnan tärkeydestä ja vaikutuksesta kehoon ja mieleen. Jukka on kuntouttanut liikkumalla itsensä toimintakykyiseksi vammauduttuaan liikenneonnettomuudessa. Miia on saanut liikunnasta suuren avun toipuessaan vaikeasta masennuksesta.

Miia Niemi päätti lähteä kannustamaan Jukka Stoltia Kauhajoelle Minuuttiveto Haastejuoksuun. Hän aikoo voittaa itsensä ja ilmestyä radalle juoksemaan.

Lue Miian tarina suuntana100.fi -sivuilta:

https://www.suuntana100.fi/liikunta-pelasti-miia-niemen-surkeiden-sattumusten-tielta/

Jukka Stolt ja MinuuttiVeto Haastekampanjan Korkean paikan leiri MTV Uutisissa

Jukka Stoltin MinuuttiVeto Haastekampanjan Korkean paikan leiri Kaarlo Maaningan kanssa huomioitiin nyt MTV Uutisissa!

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jukan-piti-kuolla-kolarissa-vuonna-2006-mutta-selvisi-keraa-nyt-rahaa-lapsille-ja-vanhuksille-katso-minkalaisen-haasteen-han-heittaa-parvekkeeltaan/7798474#gs.4pelkc

Nyt olisi hyvä aika miettiä itse kullekin sopiva haaste ja osallistua kampanjaan! Osallistumis- ja kannatusmaksuilla edistämme juniori- ja senioriurheilua sekä senioriliikuntaa.

Kiitos Jukka Stoltille ja Kaarlo Maaningalle innostavasta esimerkistä.

Toimintakyvystämme välittäen ja itseämme haastaen

Suuntana100 niin hyvin kuin suinkin

Jukka Stolt ja Kaarlo Maaninka ”korkean paikan leirillä” Hämeenlinnassa 24.4. – miehet ottivat mittaa toistensa kunnosta matkalla kohti kesän haastejuoksua

MinuuttiVeto Haastekampanjan käynnistäneet aivo- ja selkäydinvammautunut Jukka Stolt ja olympiamitalistimme kestävyysjuoksija Kaarlo Maaninka eivät ole lainkaan antaneet periksi harjoittelussaan kohti kesän 400 m ratajuoksuhaastettaan.

Perjantaina 24.4. iltapäivällä he pitivät yhteisen ”korkean paikan leirin” Hämeenlinnassa Jukka Stoltin viidennen kerroksen parvekkeella. Parvekkeelle Jukka on asumansa senioritalon jo ennen koronavirusta tehdyn erittäin valitettavan lakkautuspäätöksen saaneelta kuntosalilta pelastanut juoksumaton ja kuntopyörän.

Jukka Stolt tempaisi Korkean paikan leirin vauhdittaakseen MinuuttiVeto Haastekampanjaa
Kaarlo Maaninka on treennut kunnianhimoisesti kohti kesä MinuuttiVeto Haastejuoksua
Miehet vähän mittailivat toistensa kuntotasoa. Kovassa kunnossa päättelivät olevansa molemmat!

Parvekkeella miehet vetivät treeniä ja ottivat samalla vähän mittaa toisistaan! Molemmat ovat kunnianhimoisesti harjoitelleet muutaman kuukauden kohti haastejuoksua. Kilpailuviettikin on kohdallaan! Jukkakin on selviytynyt aina asettamistaan uskomattomista haasteistaan mottonaan ”kaikki on mahdollista.

Parveketreenikin osoittaa, että tänä koronakriisin aikana luovat ratkaisut ovat tarpeen! Jopa urheilukentät on suljettu vaikka yleensä niillä on saanut juosta ihan yksikseen.

Osallistu sinäkin haastamalla itsesi! Osallistumismaksut käytämme toimintaan nuoriso- ja senioriurheilun ja senioriliikunnan edistämiseksi.

Suuntana100 niin hyvin kuin suinkin – toimintakyvystämme välittäen ja itseämme haastaen

Suuntana100 ry vapaita vuosia viettävien hyvinvointiyhteisö

MinuuttiVeto Haastekampanja Koronarajoitusten kurimuksessa – Tilannekatsaus

Koronaviruspandemia iski myös helmikuussa käynnistyneeseen MinuuttiVeto Haastekampanjaan.

Kampanjan käynnistäneiden haasteiden suorittamiseen on tullut erilaisia hidasteita. Urheilukenttä on ainakin Hämeenlinnassa suljettu ja pääsy estetty aidoilla – näin ilmeisesti myös muualla Suomessa. Uimahallit sulkeutuivat jo maaliskuun puolivälissä. Järvet olivat vielä jäässä ja avovedet pysyvät kylminä eikä uintitreenit luonnon vesissä tunnu turvallisilta tai houkuttelevilta. Kuntosalit pysyvät toistaiseksi suljettuina. Onneksi liikkuminen luonnossa on aina mahdollista ja erilaiset treenit kotioloissa onnistuvat.

Eivätkä Jukka Stolt ja Kaarlo Maaninka ole luovuttaneet piiruakaan asettamastaan tavoitteesta juosta 400 m ratajuoksu kesällä uuteen M65-sarjan SM-aikaan. Harjoittelu on täydessä käynnissä. Varmasti kahden miehen kisan järjestäminen onnistuu vaikka erilaiset kokoontumisrajoitteet jatkuisivat vielä heinäkuussakin.

Myös urheiluseurojen tilanne on täysin muuttunut jo tässä parin kuukauden aikana. Lähes kaikki toiminta on keskeytynyt, kilpailut ja tapahtumat kielletty ja rahavirrat hyytyvät mutta kulut juoksevat. Henkilöstöä on lomautettu ja jopa irtisanottu. Kun pandemia helpottaa on tarve nuoriso- ja senioriurheilun rahalliseen tukeen merkittävästi kasvanut.

Ikäihmiset tai vapaita vuosia viettävät kuten me heitä kutsumme on pääosin eristetty ohjeillä ja säännöillä koteihinsa ja kaikki viriketoiminta on lopetettu. Tässä tikittää pommi toimintakyvyn laskuun, minkä korjaamiseen vaaditaan myös tukitoimia. Pelkillä videoilla ei tätä porukkaa saada pidettyä kunnossa!

Koronapandemian aiheuttamat lomautukset ja irtisanomiset kurjistavat perheiden taloutta, mikä tulee näkymään tinkimisenä lasten ja nuorten maksullisista harrastuksista sitten kun ne vihdoin saadaan käyntiin. Perheiden ja nuorisourheilun tukemiseen tarvitaan rahaa. Nuorisourheilulla on kestävät vaikutukset toimintakykyyn ja hyvinvointiin aina vanhuusvuosiin asti!

MinuuttiVeto Haastekampanja laajenee pikkuhiljaa kun kriisiajoista selvitään. Haasteita kannattaa tehdä ja samalla osallistua kasvavaan tarpeeseen tukea nuoriso- ja senioriurheilua sekä senioriliikuntaa. Lisätietoja ja osallistuminen minuuttiveto.fi -sivuilla.

Suuntana100 niin hyvin kuin suinkin – Toimintakyvystämme välittäen ja itseämme haastaen

Suuntana100 ry vapaita vuosia viettävien hyvinvointiyhteisö

MinuttiVeto Haastekampanjan virallinen organisaatio

Tertun valmistautumisessa haasteeseen tuli taukoa – nyt tarvitaan valmennusta avuksi

Suuntana100 ry:n toiminnanjohtaja aloitti valmistautumisen kesän uintihaasteeseen reippaasti tammikuussa. Maaliskuun puolivälissä Koronapandemia iski ja uimahallit suljettiin. 1000 m uintimatka oli sujunut jo noin 40 minuutissa ja kunto oli kohenemassa. Haaste on uida kesällä 1000m 30 minuutissa!

Lamaannus iski! Tilalle tulleet pihatyöt ja kävelylenkit eivät voineet korvata allasharjoittelua. Sitten tuli päälle astman pahenemisvaihe, mikä lyhensi kävelymatkat ja hidasti vauhdin.

No nyt uutta intoa antoi Jukka Stoltin ja Kaarlo Maaningan ”korkean paikan leiri” ja somessa levinnyt video maailmanluokan venäläisuimarin ”kuivan maan” harjoittelusta.

Avuksi on kutsuttu senioriliikunnan ohjaukseen erikoistunut valmentaja, joka laatii videon innoittamana Tertulle harjoitusohjelman uintikunnon kehittämiseen ilman allasharjoittelua. Ehkä vähän pitää madaltaa treenin tasoa tuosta esimerkistä mutta edes vähän sinne päinkin olisi hyväksi. Tästä tulossa lisää näille minuuttiveto.fi -sivuille!

Ryhdy sinäkin haastamaan itseäsi ja välittämään toimintakyvystäsi koronasta huolimatta. Monenlaisia digitaalisia vaihtoehtojakin on tarjolla omaehtoiseen harjoitteluun. Pienikin parannus voi olla ratkaiseva tulevaisuuden kannalta kunhan tästä viruksesta ja ikäihmisten ja riskiryhmien karanteenista päästään! Lisää itsensä haastamisesta ja osallistumisesta täältä!

Suuntana100 niin hyvin kuin suinkin – toimintakyvystämme välittäen ja itseämme haastaen

Terttu Häkkilä

Suuntana100 ry

Kaikkien ei tarvitse haastaa itseään yhtään enempään – Kannustamme silti osallistumaan kampanjaamme!

Monet tapaamistamme ikäihmisistä eivät ole kokeneet MinuuttiVeto Haasteen tekemistä itselleen tarpeelliseksi. Olemme kuulleet ja itsekin havainnoineet monenlaisia perusteluja, joista mielellämme hyväksymme ainakin seuraavanlaisia

Jatka lukemista “Kaikkien ei tarvitse haastaa itseään yhtään enempään – Kannustamme silti osallistumaan kampanjaamme!”

Yritykset mukaan MinuuttiVeto Haastekampanjaan

Haastamme myös yritykset mukaan MinuuttiVeto Kampanjaan. Tarkoituksena on ihmisten omasta toimintakyvystä välittäminen ja itsensä haastaminen luovasti ”minuuteissa mitattavissa oleviin suorituksiin”.

Yritykset voivat lähteä kampanjaan mukaan kannustamalla omaa henkilöstöään MinuuttiVeto Haasteisiin. Haasteet motivoivat ponnistelemaan kohti upeita suorituksia, joilla on vaikutusta työ- ja toimintakykyyn lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä.

Haasteet voidaan ulottaa myös työntekijöidenne mahdollisesti jo eläkeikäisiin vanhempiin, joiden pärjääminen toimintakykyisinä helpottaa ruuhkavuosien kuormitusta ja vapauttaa voimavaroja työelämän käyttöön.

Suuntana100 ry organisoi kampanjan tarjoten osallistujille

Jatka lukemista “Yritykset mukaan MinuuttiVeto Haastekampanjaan”

Mikä ihmeen MinuuttiVeto? Tarina projekin synnystä!

Niin projektillahan täytyy olla nimi. Projekti  alkoi siitä, että tapasimme Kaarlon kanssa ihan sattumalta Renkajärven maisemissa. Minulla on siellä mökki ja Kaarlon vaimon kotitalo, joka toimii heidän kesäpaikkanaan on aivan naapurissa. Juttelimme niitä näitä ja keskustelumme ajautui hyväntekeväisyys juttuihin sillä seurauksella, että päätimme tehdä jotain yhdessä. Ja yllätys, yllätys se liittyi juoksuun. Mietin pääni puhki mitä ihmettä se voisi olla. Kaarlo, olympiamitalisti, pitkänmatkan juoksija, minä pitkänmatkan juoksentelija, ei mitään mainittavia virallisia tuloksia. Keskusteltuamme aikamme Kaarlo kyseli minunn juoksentelusta ja kerroin sitten nuoruusvuosiltani kavereiden kanssa juoksemani 400 metrin tuloksen –  reilusti alle minuutin. Kaarlo asiantuntijana totesi, että sinustahan olisi tullut kansainvälisen luokan juoksija, jos olisit sen tien valinnut. Minäkin tiedän jotain juoksusta ja ajattelin, että 400 m on pitkän matkan juoksijan epämukavuusalueella ja minä Kaarlon imartelevan lausuman huumassa kysyin otatko 400 metrin haasteen vastaan –  näin syntyi MinuuttiVeto.

Mieti oma haasteesi ja kaikki joukolla mukaan!

Jukka Stolt – itseään haastaen ja toimintakyvystään välittäen

Aikuisurheilusta haastetta vapaisiin vuosiin – aloittaminen onnistuu vielä eläkeiässäkin ja jatkaa voi vaikka satavuotiaaksi

Suuntana100 Onnistujat olympiamitalisti Kaarlo Maaninka ja aivo/selkäydinvammainen Jukka Stolt ovat käynnistäneet MinuuttiVeto-nimellä liikkeelle lähtevän Haastekampanjan. Pitkiä matkoja juosseet miehet ovat haastaneet toisensa 400 m ratajuoksuun tavoitteena M65-sarjan SM.

Kaarlo kilpailee edelleen osallistumalla joka vuosi kansainvälisiin senioreiden yleisurheilukilpailuihin. Vuonna 2019 European Masters Athletics Championships -kisa pidettiin Italiassa Venetsiassa. Siellä Kaarlo sijoittui M65-sarjassa 5000 metrin juoksussa kahdeksanneksi ajalla 20:47:41. Aikuisurheilukilpailuihin osallistuminen on Kaarlon mielestä ”monin tavoin antoisaa”. Kilpaileminen ”antaa harjoittelulle lisämotivaation”. ”Kisat vievät miehen ja mukana matkustavan vaimon eri puolille maailmaa”.

Mutta ei aikuisurheiluun osallistuakseen tarvitse olla mestariurheilija. Jukka Stolt liittyi Hämeenlinnan Tarmon aikuisurheilijoihin. Sieltä löytyi porukka, paikka ja jopa valmennusapua hänen pikajuoksuharjoitustensa tueksi. Maratonmatkoja taittaneella Jukalla on paljon opittavaa ja harjoiteltavaa ennen ensi kesän haastejuoksua alkaen juoksuaskelluksen vaihtamisesta kantaaskeleesta päkiälle. Usko Jukan onnistumiseen on meillä vahva. Hän on aiemmissa tempauksissaan ja itsensä kuntouttamisessa osoittanut, että”kaikki on mahdollista, kun uskoo ja tahtoo”. Jukan matkaa kohti haastejuoksua voi seurata minuuttiveto.fi -sivuilla ja Facebookin MinuuttiVeto-ryhmässä.

Aikuisurheilun voi aloittaa vielä eläkkeelläkin ja urheilemista voi jatkaa vaikka satavuotiaaksi, sillä sarjoja on tarjolla miehille ja naisille jopa yli 95 vuotialle.

Jatka lukemista “Aikuisurheilusta haastetta vapaisiin vuosiin – aloittaminen onnistuu vielä eläkeiässäkin ja jatkaa voi vaikka satavuotiaaksi”